5. elokuuta 2003
päivittelyn päivittelyä
Työpaikan omenamikro sai päivityksessä uuden käyttiksen, joka kyllä näyttää siistiltä (suorastaan kliiniseltä), mutta jonka käynnistyminen kestää nyttemmin noin tripla-ajan. Ulkoinen kovalevykin suhahti tyhjäksi samassa urakassa, mutta kerrankin vahingoilta vältyttiin huolellisen varmuuskopionnin myötä. Musiikkivarastohan siinä tyhjeni samalla, mutta sitä harkitsin muutenkin.
Kännykkä pääsi puolestaan liki viikon kestäneestä päivityshoidostaan (oli varmaan odotushuoneessa jonoa), eikä muistanut palattuaan juuri muuta kuin muutaman syntymäpäivän. Jos puhelimeen on määritelty ja toteutettu sellainen ominaisuus kuin muisti, johon tallentaa enemmän ja vähemmän maksavaa tai muuten tärkeää tietoa, eikö silloin olisi jotenkin kohtuullista pystyä päivittämään laite ilman tietojen holtitonta hävittämistä? Toistaiseksi murisen (hiljaa itsekseni) tasapuolisesti niin sille suurelle kotimaiselle kuin kotikaupunkilaiselle luurihuoltamollekin.
Kas noin, pieni vikinä helpottaa aina. Plussapuolelta mainittakoon kolmosen ja nelosen löytö Suuressa Rekkarikilvassa™. Terveisiä Tampereelle. Myös parikymmentä kierrosta kartingia oli sopivaa ravistelua ja käsijumppaa inhimillisen lämpöiseen kesäiltaan. Hikikituli.
vastuun kantaa ansik ja ensiesitys oli 05.08.03 10:2912 plakkarissa eilisaamulta, ihan heti ette kyllä pääse tasottaan :D
kommentaattori: Satu 06.08.03 10:56kommentoi
vastapalloa